Etsi
  • Ari Ilola

Kisaspekulaatioita

Päivitetty: 24. lokak.





Lounais-Hämeen Rasti järjesti Louna-roga pistesuunnistuskisan lokakuun ensimmäisenä päivänä Liesjärvellä. Tapahtuma oli jo kuudes kerta samoissa maisemissa. Tosin suunnistusmaasto on joka vuosi ollut hieman eri alueilla. Täksi vuodeksi oli lisätty myös viiden tunnin polkupyöräsarja, jota oli aikaisempina vuosina toivottu. Mukana olivat myös perinteiset kolmen ja kuuden tunnin jalkaisin edettävät sarjat. Tänä vuonna kisamaasto suuntautui hieman enemmän itään. Viiden ja kuuden tunnin A3 kokoisen vaakasuuntaisen kartan koilisin nurkka ulottui Melkuttimien itäpuolelle. Ja kolmen tunnin sarjan kartan lounaisnurkka oli Kyynäräjärven ja Tapolanjärven välisessä ojassa. Kartat menivät osittain päällekkäin ja kaikissa sarjoissa oli etsittävinä samojakin rasteja.

Kilpailuun oli ilmoittautunut noin 200 suunnistajaa. Rasteja maastoon hakevien lähteneiden määrä oli suurin piirtein sama kuin aikaisempina vuosinakin. Sääennusteet lupasivat melko sateista päivää ja vielä kisapäivän aamuna tuli vettä paikoin paljonkin. Mutta kisan aikana ei satanut lainkaan ja iltapäivällä paistoi aurinko. Lämpöä oli pidempien sarjojen maaliin tullessa reilusti yli kymmenen astetta. Eli olosuhteet suunnistuskisaan olivat erittäin hyvät.



Rogaining-kisoissa kilpaillaan usein joukkueina. Joukkueet nimetään usein huumoripitoisilla nimillä. Louna-Rogassa pystyi kilpailemaan myös yksin, mutta hekin olivat nimenneet joukkueensa useasti mielikuvitusta käyttäen. Esimerkiksi naisten kolmen tunnin jalka sarjan kärkikolmikko koostui joukkueista: Kukkahattutäti, Kilpakonnat ja SuKaT ei KaSTu. Eniten joukkueita oli miesten kolmen tunnin sarjassa, jossa matkaan lähti 20 joukkuetta. Myös muissa kolmen tunnin sarjoissa oli yli 15 joukkuetta. Viiden tunnin pyöräsarjoihin lähti yhteensä 17 joukkuetta.



Rasteja maastossa oli 67 kappaletta. Ne oli pisteytetty kolmesta yhdeksään pisteeseen. Parhaiten pisteitä sai kisa-alueen komeimmista paikoista. Maksimipisteet kolmen tunnin sarjassa oli 255. Viiden ja kuuden tunnin sarjoissa kaikki rastit kiertämällä olisi saanut 313 pistettä. Mikään joukkue ei kerinnyt kiertämään lähellekään kaikkia rasteja, mikä onkin rogaining-kisan yksi tarkoitus. Sekä pyöräsarjan voittaja että kuuden tunnin jalkasarjan voittajajoukkueet ehtivät käydä 33. rastilla. Heidän kartallaan oli kaikkiaan 52 rastia. Kolmen tunnin kartalla oli 42 rastia.





Eniten kolmen tunnin miesten sarjassa pisteitä keräsi joukkue Tonteri, joka ehti kiertää rasteja 123 pisteen edestä. Tonteri kerkesi käymään kolmessa tunnissa 19 rastilla. Kisa oli todella tiukka, sillä toiseksi sijoittunut Tammi jäi vain pisteen päähän voitosta. Kilpailu ratkesi kisa-ajan puolenvälin paikkeilla, kun siihen asti johdossa olleella Tammella oli hieman heikompi reittisuunnitelma loppukisan ajalle. Kumpikin joukkue käytti kilpailuajan melko tarkkaan, sillä voittajajoukkueella jäi 57 sekuntia ylimääräistä aikaa. Mikäli joukkue ylittää kisa-ajan, niin se saa kaksi miinuspistettä jokaista alkavasta myöhästymisminuutista. Eli mikäli Tonteri olisi käyttänyt minuutin pidempään aikaa, olisi voittaja ollut Tammi. Tosin ei Tammellakaan jäänyt kahta minuuttiakaan ylimääräistä aikaa. Molempien kärkijoukkueiden alku oli hieman eri järjestyksessä rastit 40, 60, 90, 75, 54, 83, 67, 45, 44, 66, 94, 76 ja 81. Tämän jälkeen pisteen verran parempi loppu oli Tonterilla, joka haki rastit 93. 61, 50, 80, 53 ja 74. Kolmanneksi tuli Ihan Ite.



Naisten kolmen tunnin sarjassa kahden kärkijoukkueen ero oli kaksi pistettä. Kukkahattutäti voitti tämän sarjan 85 pisteellä, mutta aikaa kolmen tunnin alitukseen jäi vain 40 sekuntia. Joten vajaan minuutin myöhästyminen olisi tiennyt voiton menoa Kilpakonnille. Molempien kärkijoukkueiden ensimmäinen puolikas kisasta oli lähes samanlainen aina rastille 94 asti. Siitä eteenpäin Kukkahattutädin reittisuunnitelma oli hieman parempi. Kärkikaksikko ehti hakemaan 13 rastia. Kolmanneksi eniten pisteitä keräsi SuKat ei KaSTU-joukkue, joka ehti hakea 12 rastia 78 pisteen edestä.



Kolmen tunnin sekasarjassa voitto ratkesi siihen, että eniten pisteitä (99) kerännyt joukkue PienetPylväät myöhästyi maalissa hieman yli neljä minuuttia. Tämän seurauksena he saivat 10 sakkopistettä. Näin ollen Mestarieksyjien 94 pistettä riitti tuomaan heille voiton. Myös kolmanneksi sijoittunut joukkue Metsästä Eksyneet olisi maaliin ajoissa ehtiessään voinut tulla kisassa toiseksi, sillä heidän keräämät 90 pistettä olisi riittänyt yhden pisteen erolla kakkossijaan. Mutta reilun kahden minuutin kisa-ajan ylityksen vuoksi miinuspisteitä kertyi kuusi ja sijoitus oli kolmas.



Kolmen tunnin kärkipään reittisuunnitelmat olivat melko samanlaiset. Tässä suhteessa ratamestari oli hieman epäonnistunut rastien sijoittelussa, sillä niin moni joukkue kävi samoilla rasteilla. Toki hieman vähemmän pisteitä keränneet joukkueet keräsivät pisteitä myös muilta rasteilta.



Pyöräsarjassa miesten voitto meni joukkueelle Nahkimon Ponnistukselle, joka keräsi viidessä tunnissa 220 pistettä. Joukkue ehti käymään viiden tunnin aikana kaikkiaan 33 rastilla. 14 pistettä vähemmän saavutti toiseksi tullut joukkue SaVe 2, joka keräsi yhden rastin vähemmän kuin voittajajoukkue. Kolmossijasta käytiin tiukka taisto, kun 4Speed Triathlon ehti viidessä tunnissa löytää 30 rastia keräten niistä 195 pistettä. Neljänneksi sijoittunut joukkue Järvenpään Palo leimasi yhden rastin vähemmän ja jäi vain pisteen päähän kolmossijasta. Järvenpään Palolla olisi ollut yli 15 min aikaa hakea vielä yksi rasti. Esimerkiksi rastin 70 jälkeen 71 rastin haku olisi tehnyt vain reilun kaksi kilometriä ylimääräistä matkaa. Ja 68 rastin jälkeen 55 rastille olisi voinut mennä rastien 68 ja 69 kautta eikä rastin 73 kautta. Kahden kuuden pisteen kierto olisi merkinnyt noin 500 metrin lisälenkkiä yhden seitsemän pisteen rastin hakuun verrattuna. Näillä muutoksilla kakkostilakin olisi ollut mahdollinen Palolle.



Naisten sarjassa eniten pisteitä keräsi Metsään meni-joukkue. 24 rastin kiertämisellä kertyi 156 pistettä. Kakkoseksi sijoittunut Team Portland käytti sen verran yliaikaa, että pisteitä eikä virallista tulosta ei tullut. Kolmanneksi sijoittunut RiSu oli myös liian pitkään maastossa ja epäonneksi myös emit-kortti lopetti toimintansa melkein heti lähdön jälkeen. Toivottavasti ensi vuonna naisten pyöräsarjassa on huomattavasti enemmän osallistujia.


Pyöräilyn sekasarjassa voitto meni Vauhtietanoille. Vauhtietanoiden 31 rastileimausta tuotti 195 pistettä. Kaksi rastia vähemmän hakenut Couplefight keräsi hieman arvokkaampia rasteja ja eroa ykköseen jäi vain yksi piste. Muurlan Vihuri tuli kolmanneksi kymmenen pistettä Couplefight-joukkuetta vähemmän keränneenä. Mutta Muurlan Vihuri tuli maaliin yli 20 minuuttia etuajassa, joten toisenlaisella reittisuunnitelmalla pisteitä olisi saattanut tulla hieman enemmänkin. Esimerkiksi matkan varrella olleet rastit 99 ja 58 hakemalla pyöräilymatkaa olisi tullut 4,5 km ja rasteille jalkamatkaa 400m lisää. Tällöin lopullinen pistemäärä olisi ollut Vihurilla 201. Tällöin olisi voinut myöhästyä pari minuuttia ja silti voittaa sekasarja.



Kuuden tunnin jalkasarjan miesten kisan voitosta oli myös todella tiukka taisto. Voiton vei Ordinary Runner joukkue 203 pisteellä. Ordinary Runner ehti jalkaisin hakea yhtä monta rastia kuudessa tunnissa kuin pyöräsarjan paras joukkue.




Kolme pistettä voittajaa vähemmän kesäsi Komisario Jere Palmu, joka haki kaksi rastia vähemmän kuin voittaja. Komisariolla jäi vain reilu kaksi minuuttia aikaa, joten siinä suhteessa ei jäänyt mitään spekuloitavaa ylimääräisten rastien hakemiseen. Kolmannesta sijan kohtalo oli useamman joukkueen varassa. Kuuden pisteen sisällä oli viisi joukkuetta. Kolmannen sijan vei lopulta AlfaGideon 172 pisteellä. Yhden rastin vähemmän hakenut Team Hämis hävisi yhdellä pisteellä. Viidenneksi sijoittunut JaPe keräsi 168 pistettä, mutta heillä jäi 12 min aikaa jäljelle. He olisivat voineet sijoittua kolmen parhaan joukkoon hakemalla rastit 50 ja 80 heti kisan alkupuolella.



Naisten sarjan voitto meni PaHa Rasti-joukkueelle kymmenen pisteen erolla kakkoseen. PaHa Rasti haki 23 rastia ja keräsi 145 pistettä. Aikaakin jäi vielä 18 minuuttia. Toiseksi sijoittunut Uranaiset löysi 21 rastia, joista kertyi 135 pistettä. Kolmanneksi sijoittunut Eväsretkeilijät-joukkue tuli maaliin jo hyvissä ajoin keräten 108 pistettä.



Sekasarjan voitto meni Kaakkimaan Suunta-Veikoille. Joukkue ehti hakemaan 25 rastia, joista pisteitä tuli 157. Toiseksi tuli Rekolan Raikkaan joukkue 148 pisteellä. Kolmanneksi sijoittui Polkuporinoiden joukkue 126 pisteellä.



Viiden ja kuuden tunnin sarjoissa reittivalinnat kärkipään osalta eroavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin kolmen tunnin sarjassa. Toki tiettyjen rastien järjestys on monessa kohtaa sama eri joukkueilla, mutta huomattavaa poikkeamaa reittien toteutuksessa kuitenkin löytyy. Polkupyöräsarjan vuoksi osa rasteista on melko lähellä teitä. Tämä auttaa kovakuntoisia juoksijoita muutamissa paikoissa. Mutta monessa kohtaa nopein reitti rastien välillä on kuitenkin metsäoikaisu. Koska Melkutin haluttiin kartalle, niin kisakeskus jäi pidempien sarjojen kartalla melko lounaisreunaan. Huoltorasti olisi voinut olla hieman lähempänä kartan keskustaa ja silloin se olisi ehkä muuttanut joukkueiden reittisuunnittelua. Nyt tossusarjoissa vain kovakuntoisimmat joukkueet pystyivät hyödyntämään huoltorastia. Ensi vuonna huoltorasti pitää sijoittaa lähemmäksi kisakeskusta, jotta se palvelisi kaikkia suunnistajia.

65 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki