< Back

Mestarieksyjät

3 tuntia sekasarja voittaja pisteillä 94

Mestarieksyjät

Oltiin rogassa neljättä kertaa. Reittisuunnittelu oli tänä vuonna 3h sarjalle sen puolesta helppoa että lounaaseen lähtiessä oli ainoa suunta kun rasteja oli suht tiheään. (Viime vuonna muistaakseni oli tosi kivat rastivaihtoehdot kun mahdollisia kannattavia reittejä oli paljon ja suunnitteluosuudella pystyi todella vaikuttamaan.) Suunnitteluaikaa ei tänä vuonna mennyt paljoa, mutta aiempina vuosina tunti on ollut sopiva. Suoritus kulki suht suunnitelman mukaan, oltiin valmiiksi mietitty muutamia vaihtoehtoja mitä rasteja voidaan jättää pois/lisätä sen mukaan mitä aika näyttää. Tiedettiin jo ennalta että matkana ehditään meidän vauhtia 15+ km ja tänä vuonna tuli n.17km. Oltiin tyytyväisiä suoritukseen ja suunnitelman mukaiseen kulkuun; yksi rasti jätettiin väliin ja yksi olisi vielä ehditty mutta ennemmin vähän varman päälle kun yliminuuteista on tuntuva sakko. Kartan mittakaava aina vähän yllättää kun matkaa onkin enemmän mihin on tottunut että realisti pitää muistaa olla oman kuntonsa kanssa. Rastipisteet olivat selkeitä ja se onkin ihan toivottavaa tällä mittakaavalla. Kiva tapahtuma ollut joka vuosi ja sujuvat järjestelyt!