Etsi
  • Ari Ilola

Ratamestarin terveiset



Lounais-Hämeen Rasti on järjestänyt jo neljä kertaa Louna-Rogan. Järjestelyt ovat sujuneet sen verran hyvin, että kisaajia on joka vuosi ollut noin 200. Kisakeskus on alusta alkaen ollut Eräkeskus Metsäkouluntie. Eräkeskus on sijainnut hieman ongelmallisesti kisakartan koilliskulmassa. Tästä johtuen monella joukkueella on viimeinen puoli tuntia mennyt Kanteluksentien juoksemiseen. Se on ollut hieman tylsä lopetus muuten hienolle maastolle. Tosin Karjusillan pieni harjumainen järvimaisema on hieman lievittänyt pitkän soratiepätkän harmitusta. Tänä vuonna tilanne on hieman erilainen. Kisakeskus on huomattavasti lähempänä kartan keskustaa. Tästä johtuen joukkueet tulevat todennäköisesti ensimmäisen rastin jälkeen jakautumaan aika moneen suuntaan. Tosin kyllä siellä hieman jonossakin etenemistä alussa on. Mutta vaihtoehtoja rastien hakuun on varmasti aika monta. Sen takaa uusi kisamaasto, mutta myös se seikka, että rasteja on hieman enemmän kuin aikaisemmin.


Louna-Rogan ajankohta, 2.10.2021, varmistui jo kevättalvella ja kisakeskus varattiin silloin. Vaikka varaus Eräkeskukselle oli tehty hyvissä ajoin, niin eräs toinen tapahtuma oli vahingossa siirretty sellaiseen ajankohtaan, että lauantai 2.10 ei käynytkään. Pikaisen neuvottelun tuloksena kisa siirrettiin yhdellä päivällä eteenpäin sunnuntaille. Tämä ei ole optimi tilanne, sillä pidemmältä tulevilla kuuden tunnin sarjalaisilla maanantai tulee vastaan turhan nopeasti. Kun Louna-Roga siirrettiin sunnuntaille, niin lauantaille tuli Rannikko-rogaining kisa. Tämä vei jonkun verran kisaajia Lounais-Hämeestä.


Vaikka kisamaasto on paikoin käytössä jo viidettä vuotta, niin vieläkään ei tule yhtään samaa rastipistettä aikaisempien vuosien kisojen kanssa. Muutama rasti on kyllä aika lähellä aikaisempia rasteja. Rastit on pyritty aikaisempien vuosien tapaan pyritty viemään sellaisiin paikkoihin, jotka ovat jollain tavalla erikoisia tai kiinnostavia. Muutama hieno näköalapaikka on mukana. Isoja siirtolohkareita löytyy muutama. Järvi- tai lampimaisemia on sekä rasteilla että matkalla.


Itse rastipisteet ovat lähes kaikki todella helppoja. Vain muutama rasti vaati löytyäkseen todella hyvää suunnistustaitoa. Mutta rastien väliset pätkät tulevat erottelemaan kärkipään menijöitä. Lähes kaikkien rastien lähelle pääsee tietä tai polku pitkin, mutta nopein reitti ei usein kulje uria pitkin. Rastit on pisteytetty osin niiden vaativuuden mukaan, mutta myös osittain sillä ajatuksella, että näissä paikoissa kisaajien toivotaan käyvän. Kolmen tunnin sarjassakin on mahdollista käydä useammalla ison pistemäärän rastilla. Kun rasteja on paljon, niin tunnin aika reittisuunnitteluun on aika tiukka. Nopealla vilkaisulla ensin suunniteltu reitti ei välttämättä ole optimaalisin.


Rasteja on pyritty sijoittamaan maastoon niin, että pahimmat hakkuuaukiot eivät olisi kovin monella reitillä. Muutamissa kohdissa maastossa pystyy hieman kiertämään pahimpia aukkoja; kartasta kaikkia aukkoja näy. Peruskarttapohjassa olevia tuoreimpia aukkoja on jätetty karttaan eli muutamat aukot ovat etukäteenkin nähtävissä. Joitain vanhempia hakkuita on myös merkitty vihreällä.

Myös pelkän tie tai polkujuoksun osuutta on yritetty minimoida. Tämä on onnistunut kartan pohjoisosissa, mutta itäpuolella paikoin joutuu menemään väkisinkin teitä pitkin. Voittajajoukkueet tulevat varmuudella etenemään pitkiäkin pätkiä metsässä ilman polkuja. Tosin kolmen tunnin sarjassa hieman heikommat suunnistajat voivat suunnitella reittinsä niin, että suurin osa siitä kulkee pelkästään polkuja tai teitä pitkin.



Polkuja pitkin pääsee etenemään monessa kohtaa ja niitä kannattaakin käyttää hyväkseen, vaikka vähän pidemmällä reittivaihtoehdolla. Poluilla olevilla märillä ja liukkailla pitkospuilla kannattaa olla varovainen jopa nastakengillä juostessa. Metsähallitus on asettanut Soukonkorven pitkospuut käyttökieltoon huononkuntoisina, mutta varovaisuutta noudattaen niitä pitkin pystyy etenemään.


Nyt suunnistusmaasto on osin sellaista, että siellä on paljon vakituista asutusta tai mökkejä. Näitä ei ole merkitty karttaan kielletyiksi alueiksi. Mutta talojen pihoihin meno on ehdottomasti kielletty, mikäli talon pihan läpi ei kulje virallista tietä. Talojen pihat pitää kiertää sen verran kaukaa, että ei aiheuta ylimääräistä häiriötä asukkaille. Pellot ovat suurelta osin jo puitu, mutta muutamille pelloille on kylvetty syysviljaa. Koska ajankohtaisen tilanteen tietäminen karttoja tilatessa ei ollut mahdollista, niin lähes kaikki pellot on merkitty pistepelloiksi. Niille meno kielletty. Mutta mikäli pellon reunaa pystyy kulkemaan niin, että pellolla olevat viljelykset eivät kärsi, voi sen tehdä ihan pelto-ojan vierustaa pitkin. Mutta poikki pellon ei saa kulkea. Kartalla on myös muutama pelto, joita ei ole merkitty pistepelloiksi. Niiden poikki saa kulkea. Muutama rasti on Korteniemessä sellaisissa paikoissa, joissa reitti saattaa kulkea laitumen aidan yli. Aidan yli saa mennä, mutta aitaa ei saa rikkoa. Eläimiä laitumilla ei enää ole eikä aidoissa ei enää sähköä.


Kuivan alkusyksyn ansiosta maasto on suurelta osin melko kuivaa. Soillakin pääsee paikoittain etenemään melko kuivin jaloin. Muutama rasti on tosin sen verran vetisten kohtien takana, että jalat tulevat varmasti kastumaan. Mutta reitin voi suunnitella myös niin, että jalat pysyvät kuivanakin. Jokien, ojien ja purojen ylitykset onnistuvat melko hyvin joka puolella karttaa. Vain Turpoojoki on niin syvä ja leveä, että sitä ei voi oikeastaan ylittää kuin siltojen kohdalta. Muutamissa kohdissa ylityskohtia jokien osalta joutuu hieman etsimään, mutta pienellä vaivalla säästyy isommilta kastumisilta.



Kisakartalla on kaksi huoltopistettä, joihin järjestäjä toimittaa kisaajien tavaroita. Huoltopisteet selviävät kartasta. Huoltopisteille toimitettavat tavarat voi jättää Eräkeskuksen edessä olevien kylttien kohdalle.


Aikaisempien vuosien tapaan jotain polkukuvauksia on päivitetty, mutta kartalla saattaa olla jotain sellaisia polkuja, joita ei enää ole kunnolla maastossa havaittavissa. Myös ojien kohdalla osa ojista on poistettu kartasta, koska ojia on entisöity puiston alueella.

Muutamissa kohdissa nopein reitti saattaa kulkea 2-tietä pitkin. Mutta tien vieressä kulkee lähes koko matkan hirviaita. Sitä ei saa ylittää eikä alittaa mistään muusta kohdasta kuin porteista. Portteja on teiden risteyksissä sekä Taipaleen kanavan vieressä.


Ja kaikkien maastoon lähtijöiden on syytä muistaa Metsähallituksen retkeilyalueiden ohje: sen minkä jaksat kantaa maastoon, jaksat myös kantaa sieltä pois.

Ja on erittäin tärkeää, että kukaan ei lähde kilpailemaan kipeänä.


214 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki