top of page
Etsi
  • Writer's pictureAri Ilola

Ratamestari selittelee

Valitettavasti yksi rasti oli eri paikassa, kuin se kartan mukaan olisi pitänyt olla. Näinhän ei pitäisi missään tapauksessa käydä, mutta pieni selitys asian tiimoilta on paikallaan.




Olin valinnut rastipaikat kartalta kevättalvella. Maastossa rastipaikkojen tarkastaminen alkoi kevään aikana ja kesäkuussa yli puolet paikoista oli käyty läpi. Tässä vaiheessa kävin myös rastin 97 paikalla viemässä sinne punaisen kuitunauhan. Koska oma suunnistustaitoni on sen verran heikko, niin käytin vielä paikan varmistamiseen maastokartat-sovellusta, jonka perusteella olin juuri oikean lammen rannalla.



Loput rastipaikat käyvin läpi elokuun loppuun mennessä. Alun perin rasteja oli suunnitelmassa 69 kappaletta. Niistä noin kymmenen rastin paikkaa joutui vaihtamaan, koska reitti rastille ei ollut kelvollinen tai rastipaikka ei vastannut mun käsitystä kartalla olevasta kohteesta. Sen lisäksi kaksi rastia jäi pois, joten lopullisessa kartassa tai oikeammin kahdessa kartassa oli yhteensä 67 rastia. Määrä oli reilusti enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tämä johtui enimmäkseen siitä, että tänä vuonna oli käytössä kaksi karttaa. Eli kisa-alue oli kahden kartan johdosta entistä isompi. Alkuperäisenä tarkoituksena oli viedä rastit yhdessä päivässä maastoon kahden miehen voimin. Kun rastien maastoon vienti vauhti oli 3-5 rastia tunnissa yhden viejän osalta, niin ajatus oli selvitä päivästä alle kahdeksassa tunnissa. Mutta toinen rastiviejä sairastui koronaan ja sen vuoksi ratamestari ajatteli selvitä urakasta yksin yhdellä todella pitkällä päivällä ja toisella lyhyellä päivällä. Rastien vienti sujuikin aluksi hyvin, mutta sitten tuli pari pientä kymmenen minuutin pummia. Reilun kahden tunnin jälkeen hukkasin vielä yhden leimasinkapulan, jonka etsimisessä meni varmaan vartin verran. Näin ollen olin hukannut reilun puoli tuntia tehokasta rastien vientiaikaa kolmen tunnin kohdalla. Seuraavat rastit sain vietyä kohtuullisen hyvin. Noin viiden tunnin kohdalla ajoin metsäautotietä kohti rastia 99, kun pahimpia töyssyjä väistellessäni auton eturengas hajosi. Kun mun autossa ei ole vararengasta, niin kokeilin vielä paikkausnestettä, joka ei kuitenkaan pysynyt renkaan sisällä ollenkaan. Näin ollen ainoana vaihtoehtona oli soittaa hinausauto ja jättää rastien vienti seuraavalle päivälle. Tässä vaiheessa soitin apua seuraavan päivän rastien vientiin. Jaettiin kahteen pekkaan rastit niin, että mulle jäi vielä 16 rastia vietäväksi töiden jälkeen. Viimeiset rastit sain metsään puoli yhdeksän aikaan perjantaina, joten täytyy sanoa, että jäi aika viime tippaan. Toisella rastien viejällä oli myös hieman kiireitä ja hän ei löytänyt rastilla 97 ollutta kuitunauhaa, vaan luuli sen tippuneen ja pisti rastin väärän lammen rantaan. Tämän vuoksi yksi tämän vuoden rasteista meni väärään paikkaan. Järjestäjien onneksi suolla oli näkyvyys sen verran hyvä, että rasti oli kuitenkin löytynyt kohtuullisella hakemisella. Toki tuossa vaiheessa kisaa jokainen ylimääräinen metri ei ainakaan nostata tunnelmaa.



Ja täytyy hieman valottaa rastin 62 paikkaa. Alkuperäisessä suunnitelmassa tämä rasti (alun perin 92) oli ojan päässä suolla hieman etelään lopullisesta paikasta. Sain kuitenkin päivitetyn pohjakartan reilua viikkoa ennen kisaa, jossa ojan päätä ei ollut ollenkaan.



Toki ojan olisi voinut lisätä karttaan, koska olin maastossa käynyt katsomassa, että oja löytyy oikeasti. Mutta ajattelin siirtää rastin hieman pohjoiseen. En kuitenkaan käynyt paikan päällä katsomassa uutta paikkaa. Jos olisin tiennyt, millaista ryteikköä ojan ympärillä oli, niin en olisi missään tapauksessa pistänyt rastia siihen paikkaan. Kävin viemässä rastin paikalleen ja varmistin paikan maastokarttasovelluksella. Yritin vielä hieman raivata reittiä rastille suoraan tieltä. Siitä huolimatta useammalla joukkueella oli vaikeuksia löytää tätä rastia. Ensi vuonna täytyy olla hieman huolellisempi rastipaikkoja valitessa, jotta noin pahaa taimikkoa ei yhdellekään rastille tulisi.

144 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page