top of page
Etsi
  • Writer's pictureAri Ilola

Louna-Roga 2019 kisaraportti




Lounais-Hämeen Rasti järjesti kolmatta kertaa Louna-Roga suunnistuskilpailun Liesjärvellä. Kisassa oli kolmen ja kuuden tunnin sarjat. Matkaan sai lähteä joko yksin tai sitten joukkueena. Joukkueita oli mukana molemmat sarjat mukaan lukien noin 90. Joukkueessa sai olla jopa viisikin jäsentä, mutta matkaan sai lähteä myös yksinkin. Kaikkiaan Louna-Rogassa oli mukana noin 200 kisaajaa. Sää oli lähdön hetkellä sateinen mutta lämmin. Päivän mittaan keli kuivui ja kisan loppupuolella paistoi jopa aurinko.



Kisa-alue koostui Liesjärven kansallispuiston alueesta sekä sen ympärillä olevista maista. Kisakeskuksena toimi Eräkeskus Metsäkouluntie. Paikallinen metsästysseura oli siirtänyt hirvenmetsästyksen muille alueille, joten suunnistajat saivat liikkua alueella rauhassa. Reilun 20 km2 kokoiselle kilpailualueelle oli viety 50 rastia. Rastit oli pisteytetty niiden vaikeusasteen mukaan. Tosin joissain hienoissa maisemakohdissa oli helppo rasti pisteytetty korkeammalle kuin sen vaikeusaste oikeasti oli. Osa rasteista oli sijoitettu sellaisiin hienoihin paikkoihin, joissa normaalisti alueella liikkuessa ei tule käytyä. Tämän vuoksi ratamestari halusi isoilla rastipisteillä ohjata kisaajat uusiin maisemiin.



Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman monta pistettä kolmen tai kuuden tunnin aikana. Maksimipisteet kaikkien 50 rastin käymisestä olisivat olleet 296 pistettä. Joukkueet saivat tunnin aikaa suunnitella millä rasteilla he kävisivät. Kisakartta oli 1:25000 mittakaavassa, joten suunnistus metsässä vaati tarkkuutta. Polkuja ja teitä pitkin eteneminen oli helpompaa, mutta matkaa rasteille kertyi silloin huomattavasti enemmän kuin suoralla reittivaihtoehdolla. Mikään joukkue ei kerennyt kisan aikana leimaamaan kaikkia rasteja.




Kuuden tunnin sarjan voittajajoukkue, Lone Rider, ehti käymään 43 rastia saaden 245 pistettä. Toiseksi sijoittunut Liekkitiimi jäi voittajasta 17 pistettä. Kolmanneksi tullut Pappilan Seudun Kaiku hävisi kakkossijan kahdella pisteellä. Lyhyemmän sarjan voittajajoukkue Luja Haka sai kasaan kolmessa tunnissa 26 rastia ja 139 pistettä. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Tonteriin tuli kuusi pistettä. Kolmannen sijan otti Metsästä Eksynyt joukkue 130 pisteellä.



27 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page