top of page
Etsi
  • Writer's pictureAri Ilola

Kielletyt alueet ja reitit

Louna-Rogan karttaan on merkitty muutamiin kohtiin kiellettyjä alueita. Niiden lisäksi talojen ja mökkien pihojen läpi kulku on kielletty, jos tie ei mene selkeästi tontin läpi. Alueella on nyt aikaisempaa enemmän asutusta ja on erittäin tärkeää, että rogaajat eivät häiritse muiden sunnuntairauhaa. Eli kierretään talot ja mökit sen verran kaukaa, että ensi vuonnakin päästään samoihin maastoihin suunnistamaan.




Kartalla on myös jonkun verran peltoja. Mikäli pelto on "pistepelto", niin pellon yli ei saa mennä. Tosin kuin suunnistuskisoissa, pellon reunaa saa kulkea, mikäli ei sotke pellolla vielä olevaa satoa tai sinne kylvettyä syysviljaa. Kartalla on myös muutama pelto, jotka eivät ole pistepeltoja ja niillä saa kulkea.



Kartalle ei ole merkitty yhtään kiellettyä vesistön ylityspaikkaa, mutta olisi suotavaa, että kovin pitkiä uintitaipaleita ei enää tähän vuodenaikaan tehtäisi. Tosin rasteja on pyritty sijoittelemaan maastoon siten, että houkutus reitin lyhentämiseen uimalla olisi mahdollisimman pieni. Muutama ojan ja joen ylitys kuitenkin osuu varsinkin pidemmän matkan etenijöille. Pienellä etsinnällä kuitenkin ylityskohta löytyy lyhyen matkan varrelta. Ja muistathan, että jokaisella joukkueella pitää olla puhelin mukana. Jos aikoo kahlata kovin syvällä ojissa, niin kannattaa pistää puhelin vesitiiviiseen pussiin.



Viime vuonna muutama rasti oli 2-tien lounaispuolella ja valtatie piti ylittää jostain kohtaa. Nyt voidaan paljastaa, että tänä vuonna rastit ovat kaikki valtatien koillispuolella. Kakkostietä pitkin saa kuitenkin edetä, mutta tielle pääsee vain liittymien kohdilta, koska hirviaita on koko matkalla tien vieressä. Ainoastaan Taipaleen kanavan kohdalla on sellainen portti, joka ei ole tien liittymässä. Hirviaitaa ei saa ylittää eikä alittaa, mutta porteista saa kulkea.




163 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page